Kuura napsautti unisena kahvinkeittimen päälle ja keräsi jääkaapista aamupalatarvikkeet. Aamu oli alkanut, kuten tavallista, kukonlaulun aikaan. Vaaleat hiukset olivat hieman pörrössä nukkumisen jäljiltä ja sinisten silmien alla melkein samansävyiset pussit. Uni oli tullut vasta aamuyöstä, sillä vaikka kaikki muu olisi tänä aamuna normaalia, iltapäivällä niin ei olisi. Kuura yritti olla ajattelematta liikaa, mutta olihan se pirun jännittävää, kun tallille saapuisi kauan odotettu vahvistus.
Siitä oli melkein puolisen vuotta, kun Kuura oli päässyt tutustumaan Ruotsissa kasvaneeseen ylämaanhevosruuna Tarantellaan. Hän oli viettänyt silloin parin kuukauden opiskelujakson ratsastuksen opetuksesta Tukholman maaseudulla sijaitsevalla opetustallilla. Lähempääkin, näin Sveitsistä katsoen, olisi varmasti löytynyt mahdollisuuksia kouluttautumiseen. Kuura oli kuitenkin päättänyt matkustaa Tukholmaan osittain koti-ikävänsä ja osittain kielimuurin vuoksi. Sveitsin vuoristo oli kuin lämmin syli, johon tahtoi aina palata. Mutta Suomessa olivat kaikki hänen vanhat ystävänsä, perheensä ja muistot. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sveitsin neljän kielen sekamelska oli edelleen todella haastavaa ja vaikka Kuura puhui melko sujuvaa saksaa, saattoi hyvä opetustalli puhua ranskaa. Ja se ei taittunut kuin kuunnellen, jos sitenkään. Suomesta kouluttautumiseen vastaavaa tarjousta ei kuitenkaan ollut löytynyt. Ruotsista niitä oli löytynyt useampikin, mutta ei yhtä hyvää kuin Tukholmalaiselta tallilta. Joten se oli ollut paras vaihtoehto.
Kuura muisti kuinka varma-askelinen Tarantella oli tullut tervehtimään, kun sen lajitoveria Ponnea oltiin tultu hakemaan tunnille. Tarantella oli tökkäissyt hevosenhoitaja Ninaa taskun tienoille toiveenaan saada selkeästi jotain herkkupalan tynkää. Kun sitä ei ollut liiennyt, oli ruuna kiinnittänyt huomionsa uuteen tulokkaaseen.
Kuura oli hetken jäänyt keskustelemaan Tarantellan kanssa. Hän oli ensin tarjonnut hevoselle kättään haisteltavaksi ja lopulta hieman rapsuttanutkin. Oli ruuna saanut osakseen varmasti muutaman lepertelevän sanasenkin samalla, kun Nina oli kertonut tuolloin hyvin lyhyen kuvauksen Tarantellasta. Ei Kuura enää muistanut mitä kaikkea hänelle oli kerrottu. Ruunassa oli kaikesta huolimatta ollut jotain hyvin lumoavaa ensi hetkistä asti.
Kuura nappasi voileipäpussin ja teki muutaman voileivän. Kuura huomasi jälleen kaipaavansa perinteisiä Ruispaloja asetellessaan kurkkuja. Sveitsissä oli kyllä ruisleipää, mutta yleisimpiä ja edullisimpia vaihtoehtoja olivat erilaiset vaaleat ja täysjyväleivät. Valmiit leivät hän asetteli lautaselle ja kävi sitten kaatamassa kahvin suuren kuppiinsa. Nyt hän käpertyisi hetkeksi vilttiin pehmustein varustettuun ikkunasyvennykseen, ottaisi kirjan ja katselisi vuorten takaa nousevan auringon värjäämää maisemaa.
Tämähän oli vain aamu muiden joukossa.
